Linnunhaukun pohjoismaiden Suomi - Ruotsi - Norja maaottelu Lapualla 5.-7.9.2008 / Nordiska Mästerskapen och Landskampen i Lappo



5.-7.9.2008 Lapualle kokoontui 11 koiraa haukkumaan Pohjoismaiden mestaruudesta, sekä
Maaottelun voitosta neljä kustakin osallistuvasta maasta.
Kilpailukeskuksena toimi Hirvijärven tekoaltaan pohjoisrannan leirikeskus.
Tapahtuma oli erinomaisesti järjestetty, siitä suuri kiitos puuhamiehelle, kerhomme sihteerille Pekka Salomäelle.
Kelinkin suosiessa vietiin kisa läpi hyvässä pohjoismaisessa kennelhengessä ja epävirallisen tiedon mukaan
ottelusta muodostui tuloksien valossa kaikkien aikojen kovatasoisin: Kahden päivän aikana suoritettiin 22 koesuoritusta, ja peräti
11 niistä oli VOI1:sen arvoinen. Sunnuntaina tuloksien julkistamisen jälkeen nähtiinkin suuri joukko tyytyväisiä
pohjoismaalaisia.
Etelä-Pohjanmaan Pystykorvakerhon väki kiittää kaikkia koiranohjaajia suomesta, Ruotsista ja Norjasta sekä oppaita ja tuomareita hyvin suoritetusta
työstä. Unohtaa ei sovi myöskään keittiön väkeä, joka jaksoi muonittaa nälkäistä metsänväkeä. Yhdessä teimme
hienon Pohjoismaisen koiratapahtuman.
5.-7.9. ordnades Nordiska Mästerskapen och landskampen i Lappo, Finland. Centralen var Hirvijärvi Camping. Arrangören var Södra Österbottens
Spetsklubben rf. Det fanns 11 hundar som skampade för att finna NM.
Händelsen var mycket väl organiserad. Det var Pekka Salomäki som behöver stor tackar!
Inofficiella information informerade att resultater blev högsta för alla tider! Det fanns 22 prov och hundar
gjorde 11 första priser!
Stora tackar för alla!