Kerhon LINT-mestarit



Alla Kerhon mestareita järjestyksessä alkaen tuoreimmasta.



Kerhon mestari 2011


Kerhonmestari 2011, Palokallion Ruth
Johanna Peltokankaan omistama spn Palokallion Ruth voitti kerhon mestaruuden Kauhavalla käydyssä kisassa. Toiseksi sijoittui Reijo Lähteen Konnikon Jeri ja kolmas oli Virkalan Söpö Panulan Harrin ohjastamana.

Kerhon mestari 2010


Kerhonmestari 2010, Virkalan Söpö
Harri Panulan Virkalan Söpö voitti kerhon mestaruuden Lapuan Simpsiöllä käydyssä kisassa. Toiseksi sijoittui Reijo Lähteen Konnikon Jeri ja kolmas oli Rippeläisen Niku Timo Leppälammen ohjastamana.

Kerhon mestari 2009


Kerhonmestari 2009, Pettukangas Axu
Johanna Peltokankaan Pettukangas Axu voitti Kurikassa pidetyn Kerhon LINT-mestaruuden 2009. Katso lisää kuvia "kuvat ja tarinat-osiosta.

Kerhon mestari 2008


Kerhonmestari 2008, Pakkasrustan Sindi
Kerhon mestari 2008, Pakkasrustan Sindi. Sindi uusi mestaruutensa edellisvuodesta.

Kertomus ja tulokset kerhon mestaruushaukuista 2008 Jalasjärveltä:

Jalasjärvellä kisailtiin E-P:n pystykorvakerhon linnunhaukkumestaruudesta. Lintuja esiintyi maastoissa varsin hyvin, mutta haukuilla linnut olivat varsin arkoja eivätkä jääneet pitkiksi ajoiksi haukkuja kuuntelemaan, josko pysähtyivät koirille lainkaan. Kokeen tulostaso jäi vaatimattomaksi vaikkakin lintutiheys kokeessa oli 5,21 lintua/kilometri. Kerhon mestaruuden voitti viimevuotiseen tapaansa pohjanpystykorva Pakkasrustan Sindi.

Kokeen ylituomarina toimi Erkki Koski Ylistarosta.

Tulokset AVO-luokka:

koira tulos
1. Spn Heta 23047/04, Katri Viinikka & Kari Korpela, YlihärmäAVO 0, 40p.

Tulokset VOI-luokka:

koira tulos
1.Ppn Pakkasrustan Sindi, 20414/00, Seppo & Henna Pohjanoksa, LapuaVOI1, 78p.
2.Ppn Joutsenvaaran Excellent, 35112/04, om. Milla Mäki, SeinäjokiVOI2, 70p.
3.Spu Rippeläisen Niku, 18754/06, Timo Leppälampi, ÄhtäriVOI0, 43p.
4.Spu Pettukangas Axu, 36258/02, om. Johanna Peltokangas, IlmajokiVOI0, 41p.
5.Ppn Joutsenvaaran Jungle Jane 34632/06, S&S Rönnkvist & T Höglund, PurmoVOI0, 34p.
6.Ppn Chic Choix Aitoa Kultaa 10016/04, Torvinen Soile ja Tenhunen Marika, KirkkonummiVOI0, 6p.



Kerhon mestari 2007


Kerhonmestari 2007, Pakkasrustan Sindi
Kerhon mestari vuosimallia 2007 Pakkasrustan Sindi(FIN KVA & MVA, S KVA & MVA, M-03) yhdessä onnellisten omistajien Henna ja Seppo Pohjanoksan kanssa.


Kerhon mestari 2006 ja 2004


Kerhonmestari 2006, Pettukangas Rina
Kerhon mestari vuosimallia 2004 ja 2006 Pettukangas Rina(LINT-KVA). Rinan omistaa Matti Peltokangas Ilmajoelta.


Kerhon mestari 2005


Kerhonmestari 20075, Soinnun Nasseri
Vuonna 2005 Haukkui Soinnun Nasseri(KVA) itsensä kerhon mestariksi. Nasserin omistaa Pasi Mämmi Laihialta.


Kerhon mestari 2003


Kerhonmestari 2003, Raita-Ahon Osku
Kerhon Lint mestarin 2003 Raita-Ahon Oskun omistaa Martti Kamila Isokyröstä. Osku on kolmoisvalio (HIRV-KVA, LINT-KVA, MVA).


Kerhon mestari 1999


Kerhonmestari 1999, Aarnin Riia
Aarnin Riia yhdessä omistajansa Pekka Salomäen kanssa ilmeisen onnistuneen jahtiretken jälkeen.


Kerhon mestari 1998 ja 1994


Kerhonmestari 1999, Aarnin Riia
Nurmella istuu kerhon mestari 1994 Börknäs Jenna(LINT-KVA), kannolla Jennan tytär mestari 1998 Aarnin Rilli(LINT-KVA&MVA). Omistaja Aarnion Antti Nurmosta.


Kerhon mestari 1996 ja ´97


Kerhonmestari 1996 &´97, Pete
Rajamäen Antin Pete voitti mestaruudet peräkkäisinä vuosina. Pete on tiettävästi kerhon ensimmäinen (?) kolmoisvalio (HIRV, LINT-KVA &MVA).