Baikal-haukkujen tulokset 2009



Baikal-haukut 2009 vietiin läpi mukavassa talvikelissä pakkasen pyöriessä -10 asteen molemmin puolin. Keli oli aurinkoinen ja lähes tyyni, joten olosuhteet olivat varsin hyvät kisaa varten. Osalle koirista muodostui ongelmalliseksi osittain karkea lumi, joka rikkoi muutaman koiran tassut.

Myös tulostaso muodostui varsin hyväksi ja saatiinpa kärkikoirilla huipputuloksetkin yli 90:llä pisteellä.
"Helpot" peltoteeret osoittautuivat kuitenkin osalle koirista ylivoimaiseksi haasteeksi ja epäonnistuisiakin koettiin. Onneksi pystykorvaväki on huumorintajuista porukkaa, eikä epäonnistumisista lannistuta vaan ensi kerralla yritetään vielä hiukan kovemmin!

Lauantaina haukuttiin 9 VOI1:stä ja sunnuntaina 10 VOI1:stä, joten tulostasoa voidaan pitää varsin kohtuullisena. kokeen ylituomarina toimi molempina päivinä ansiokkaasti Reino Korpela Lapualta Peltokankaan Johannan ahkeroidessa Sihteerinä.

  • Sponsorit
  • Kuvia haukuista


  • Lauantain tulokset VOI-luokka:

    1. spu Pyräkkä Hiro, FIN11046/04, Juha Kähkölä, Vihti VOI1 91
    2. spu Kirjalan Poju, FIN23391/07, Arto Ovaskainen, Mikkeli VOI1 88
    3. spu Linnustajan Tico, FIN18547/02, Jukka Tarkkonen, Kouvola VOI1 81
    4. ppn Lili, FIN20366/05, Markku Kiiskinen, Suolahti VOI1 80
    5. spn Lärvätsalon Suvi, FIN21456/01, Hans Britwin, Seinäjoki VOI1 79
    6. spn Vasurin Pikkukieppi, FIN20633/04, Rauno Miettinen, Orimattila VOI1 78
    7. spn Pajalaisen Lotta, FIN15074/04, Jari Oksanen, Orivesi VOI1 77
    8. spu Peijakkaan Heka Jusu, FIN32359/06, Antti Rantanen, Salo VOI1 75
    9. spn Pystykujan Pihla, FIN27052/05, Pekka Inkinen, Järvenpää VOI1 75
    10. spu Sulkamäen Sisu, FIN19264/05, Juha Lilja, Vantaa VOI2 73
    11. spn Erkin Väin Diana, FIN30774/06, Jari Pitkäjärvi, Kauhava VOI2 68
    12. spn Rantakallion Tuisku, FIN22314/02, Juha Petteri Lehtonen, Lieksa VOI2 68
    13. spu Julle, FIN23408/03, Kosti Salminen, Valkeakoski VOI3 64
    14. spn Sulunmäki Sohvi, FIN33190/05, Tapio ja Laura Arola, Vainikkala VOI3 61
    15. spu Peijakkaan Haku, FIN32357/06, Kelometsä Mika, Vantaa VOI3 57
    16. spu Vilho, FIN34220/04, Vesa Lotti, Valkeala VOI3 57
    17. spn Sulunmäki Pinni, FIN27744/04, Anni Virtanen, Kuukanniemi VOI3 54
    18. ppu Pohjanukon Salama, FIN34334/07, Johannes Halonen, Nakkila VOI3 54
    19. spn Räsäukon Virsi, FIN40182/05, Jarmo Pyykönen, Nurmes VOI3 53
    20. ppn Pohjanukon Nanna, ER27188/04, Jaana Taipale, Kinnula VOI0 48
    21. spu Kirjalan Remu, FIN23390/07, Kauko Hokkinen, Pieksämäki VOI0 48
    22. spn Sulkamäen Teri, FIN21979/06, Tuomo Toivanen, Nummenkylä VOI0 47
    23. spu Repe, FIN37596/05, Pekka Tikkakoski, Kaustinen VOI0 47
    24. spn Peijakkaan Helmi, FIN32360/06, Kalle Seppälä, Tampere VOI0 45
    25. spu Rämäkän Vili, FIN20915/02, Helmivirta Risto, Jämsä VOI0 39
    26. spn Äsässän Herttareeti, FIN47444/05, Seppo Savola, Lappajärvi VOI0 39
    27. spu Karvapörrin Kara, FIN36074/05, Sihto Vesa, Ilmajoki VOI0 38
    28. spu Musti, FIN46101/06, Harry Liljeqvist, Larsmo VOI0 36
    29. ppu Joutsenvaaran Hero Husty, FIN44243/05, Hannu Hämäläinen, Mäntsälä VOI0 32
    30. spu Lalvalinnun Juku, FIN26851/06, Mikko Hölsö, Ylistaro VOI0 10
    31. spn Asta, FIN28612/05, Markku Rajasilta, Nokia VOI0 8
    32. spu Mehtäkaverin Jekke, FIN17816/07, Martti Lappalainen, Mikkeli VOI0 7
    33. spu Kitron Pörri, FIN12189/00, Jorma Jokinen, Juupajoki VOI0 6

    Lauantain tulokset AVO-luokka:

    1. spn Ullastiina Tiffe, FIN18451/06, Martti Kamila, Isokyrö AVO0 43




    Sunnuntain tulokset VOI-luokka:

    1. spn Lärvätsalon Suvi, FIN21456/01, Hans Britwin, Seinäjoki VOI1 96
    2. spn Pystykujan Pihla, FIN27052/05, Pekka Inkinen, Järvenpää VOI1 92
    3. spu Mehtäkaverin Jekke, FIN17816/07, Martti Lappalainen, Mikkeli VOI1 88
    4. spn Vasurin Pikkukieppi, FIN20633/04, Rauno Miettinen, Orimattila VOI1 87
    5. spu Kirjalan Remu, FIN23390/07, Kauko Hokkinen, Pieksämäki VOI1 82
    6. spu Pyräkkä Hiro, FIN11046/04, Juha Kähkölä, Vihti VOI1 82
    7. spn Peijakkaan Helmi, FIN32360/06, Kalle Seppälä, Tampere VOI1 80
    8. spu Karvapörrin Kara, FIN36074/05, Sihto Vesa, Ilmajoki VOI1 79
    9. spn Asta, FIN28612/05, Markku Rajasilta, Nokia VOI1 76
    10. spu Vilho, FIN34220/04, Vesa Lotti, Valkeala VOI1 75
    11. spn Erkin Väin Diana, FIN30774/06, Jari Pitkäjärvi, Kauhava VOI2 71
    12. spu Peijakkaan Haku, FIN32357/06, Kelometsä Mika, Vantaa VOI2 71
    13. spn Räsäukon Virsi, FIN40182/05, Jarmo Pyykönen, Nurmes VOI2 71
    14. spu Musti, FIN46101/06, Harry Liljeqvist, Larsmo VOI2 70
    15. spu Kirjalan Poju, FIN23391/07, Arto Ovaskainen, Mikkeli VOI2 69
    16. ppn Lili, FIN20366/05, Markku Kiiskinen, Suolahti VOI2 69
    17. spn Sulunmäki Pinni, FIN27744/04, Anni Virtanen, Kuukanniemi VOI3 62
    18. spu Julle, FIN23408/03, Kosti Salminen, Valkeakoski VOI3 61
    19. spn Äsässän Herttareeti, FIN47444/05, Seppo Savola, Lappajärvi VOI3 52
    20. spu Rämäkän Vili, FIN20915/02, Helmivirta Risto, Jämsä VOI0 43
    21. spn Pajalaisen Lotta, FIN15074/04, Jari Oksanen, Orivesi VOI0 23
    22. spu Sulkamäen Sisu, FIN19264/05, Juha Lilja, Vantaa VOI0 10
    23. spu Peijakkaan Heka Jusu, FIN32359/06, Antti Rantanen, Salo VOI0 9
    24. spu Lalvalinnun Juku, FIN26851/06, Mikko Hölsö, Ylistaro VOI0 9
    25. spn Sulunmäki Sohvi, FIN33190/05, Tapio ja Laura Arola, Vainikkala VOI0 8
    26. spn Sulkamäen Teri, FIN21979/06, Tuomo Toivanen, Nummenkylä VOI0 8
    27. ppu Joutsenvaaran Hero Husty, FIN44243/05, Hannu Hämäläinen, Mäntsälä VOI0 6
    28. spu Linnustajan Tico, FIN18547/02, Jukka Tarkkonen, Kouvola luopui
    29. spn Rantakallion Tuisku, FIN22314/02, Juha Petteri Lehtonen, Lieksa suljettu
    30. spu Kitron Pörri, FIN12189/00, Jorma Jokinen, Juupajoki suljettu



    Kahden päivän yhteispistemäärällä ratkaistiin totuttuun tapaan BAIKAL -rihlakon uusi omistaja. Jo toisen kerran Rihlakko matkaa Hans Britwinin asekaappiin Seinäjoelle! Onnea Hansille ja Suville! Alla vielä kolmen kärki yhteispistemäärillä mitattuna.


    3 parasta yhteispistemäärällä:

    1. spn Lärvätsalon Suvi, FIN21456/01, Hans Britwin, Seinäjoki 175 p.
    2. spu Pyräkkä Hiro, FIN11046/04, Juha Kähkölä, Vihti 173 p.
    3. spn Pystykujan Pihla, FIN27052/05, Pekka Inkinen, Järvenpää 167 p.